Verkkopalvelumme on uudistunut: sanomapro.fi
Takaisin

Uuden opetussuunnitelman ravistelemat vanhemmat

On vaikeaa olla vanhempi.

Digitaalisuuden tuloa on verrattu rockin tuloon 60-luvulla, jolloin vanhemmat eivät yhtäkkiä ymmärtäneet, mistä lapset puhuivat. Nyt sama tapahtuu kouluissa. Kaikilla on selkeä käsitys siitä mitä koulussa tehdään, mutta monilla se perustuu omiin kouluaikoihin. Uuden opetussuunnitelman myötä koko tuo perusturva tuntuu järkkyvän. Miten niin ei ole kokeita? Miten niin todistukset annetaan vasta keväällä? Miten niin niissä ei ole numeroita? Miten lapsemme selviävät elämässä, jos koulu on muuttumassa tällaiseksi?

Uuden opetussuunnitelman aikaa on eletty kuukauden päivät, ja viimeisen parin viikon aikana monessa koulussa on ollut vanhempainiltoja, joissa opetussuunnitelma on tuntunut olevan pääaiheena. Myös Helsingin Sanomat otti kantaa aiheeseen (17.9.) pääkirjoituksessaan.

Itse olin ekaluokkalaisen illassa, ja siellä kaikki vanhemmat nyökyttelivät tyytyväisinä ajatuksille monialaisista oppimiskokonaisuuksista, digitaalisuuden hyödyntämisestä opetuksessa ja lapsen kiinnostuksenalueiden tuomisesta isompaan rooliin opetusta suunniteltaessa.

Toisin oli viidesluokkalaisen esikoiseni luokassa. Osa vanhemmista suomi kovaan sävyyn projektipainotteisuutta, viikkotehtäviä ja vasta keväällä saatavaa seuraavaa todistusta. Opettaja yritti parhaansa mukaan selittää uuden opetussuunnitelman taustoja ja oppilaan oman vastuun kasvattamista. Tämä ei kuitenkaan muutamaa vanhempaa tyydyttänyt. Ensimmäiset viikot kun olivat näyttäytyneet kotona siltä, että kaikki työ tehdään kotona ja koulussa vain askarrellaan linnoja.

Kun oppilaat olivat vielä opettelemassa uusia toimintatapoja, näyttäytyi asia varmasti kotona helposti juuri tuollaisena. Meilläkin prosessi meni kuten ennakkoon arvelin: viikkotehtävät tehtiin kahtena ensimmäisenä viikkona kokonaisuudessaan vasta torstaina, jolloin työmäärä kieltämättä näytti aika kohtuuttomalta. Kolmannen viikon alkaessa kokeiltiin hieman toista lähestymistapaa, jonka seurauksena torstai-illalle ei tainnut jäädä yhtään tehtävää. En usko, että vielä ollaan ihan maalissa asian suhteen, mutta ehkä jotain oppimista pääsi jo tapahtumaan.

Jos vanhemmat eivät ymmärtäneet lastensa puheita ja hiustyylejä 60-luvulla, koska pyrkivät vertaamaan lastensa maailmaa omien kokemustensa kautta, on sama käynnissä juuri nyt. Lapset tuntuvat osaavan tehdä mitä vain puhelimiensa kanssa, mutta eivät osaa käyttää wordiä, powerpointtia tai edes sähköpostia. Me digituristit emme aina ymmärrä, että emme voi arvioida heidän diginatiiviuttaan meidän mittareillamme. Oli kyse yhteisöllisyydestä tai yksilöllisyydestä, näppäryydestä tai luovuudesta, vertaamme liian helposti heidän osaamistaan meidän maailmaamme. He ovat kuitenkin vasta kasvamassa omaansa.

Siksi tervehdin ilolla uutta opetussuunnitelmaa. On tärkeää, että oppilaat, kukin ikätasonsa ja taitojensa mukaan, ottavat vastuuta omasta oppimisestaan. On tärkeää, että he edelleen oppivat lukemaan kirjoja, mutta myös arvioimaan kriittisesti netistä löytyviä kirjoituksia. On tärkeää, että he osaavat kommunikoida ja tehdä yhteistyötä keskenään niin kasvokkain kuin netinkin välityksellä. Tiedän myös, että on valtavan vaikeaa olla vanhempi tässä muuttuvassa maailmassa. Toivotan jaksamista siis kaikille opettajille ja vanhemmille. Hyvä siitä tulee.