Takaisin

Koulut ovat lomalla, oppiminen ei

Seurailen aurinkoisena päivänä yläkouluikäisen pojan touhuja skeittirampilla. Hän on yrittänyt samaa temppua jo useita kertoja. Välillä hän epäonnistuu, mutta jatkaa sitkeästi harjoittelua. Silloin tällöin hän kupsahtaa kumoon, mutta hieroo vain polviaan, huokaisee ja jatkaa taas. Hän haluaa oppia! Hänellä on niin kova halu kehittyä, että hän ei ole valmis antamaan periksi. Hänellä on tavoite ja korkea motivaatio oppimiseen, vaikka juuri kuun alussa hän huokaisi: “Onneks alkaa kesäloma, ni ei tarvi pitkään aikaan opiskella mitään!”

Miksi tämä nuorimies näkee koulussa oppimisen velvollisuutena tai kokee sen välillä puuduttavana? Ensimmäisessä kappaleessa kuvailtu tilanne on toisaalta juuri sitä, mitä perusopetuksessakin tavoitellaan: motivoitunutta oppimista ja aktiivista itsensä kehittämistä, joka ei ole sidottu aikaan tai paikkaan. Kunpa koulussakin päästäisi mahdollisimman monen kohdalla tilanteeseen, jossa oppiminen ei olisi pakko, vaan motivaatio syntyisi sisältäpäin, oman kiinnostuksen heräämisestä.

Elinikäisellä oppimisen tavoitteella tarkoitetaan juuri sitä, että into ja taito oppia ja kehittää itseä säilyisi ja kasvaisi koko elämän ajan. Oppimista tapahtuu koko ajan ja kaikkialla. Matkan varrella ihminen hankkii tietoja ja taitoja siitä, miten hän itse oppii parhaiten ja mikä häntä motivoi. Jotta voi oppia uutta, on kehitettävä itsessään myös kärsivällisyyden, pitkäjänteisyyden, keskittymisen ja ajattelun taitoja. Myös sosiaaliset taidot ovat olennaisia oppimisen kannalta, koska usein oppiminen tapahtuu vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Koulussakin pyritään vahvistamaan juuri niitä taitoja, joiden avulla oppimisesta tulee jatkuvaa eikä vain koulussa tapahtuvaa.

Kukaan ei ole liian vanha oppimaan. Neuvoin jokin aika sitten yli 70-vuotiaalle rouvalle, kuinka sähköpostiin liitetään valokuva. Voi sitä onnistumisen riemua, kun hän onnistui lähettämään kuvan, ja sai vielä vastauksenkin viestiinsä. Tämä ei meidän nuorempien mielestä ole vaativaa, mutta hänelle se oli täysin uusi taito. Myös tämä on yksi perusopetuksen uusista tavoitteista. Että jokainen saa oppia uutta omalla tasollaan ja omassa tahdissaan. Ja kokea tietysti aitoa innostusta edistymisestään!

Palaan vielä skeittirampille. Kuka tämän nuoren miehen oli pakottanut oppimaan uusia asioita lomalla? Kuka häntä opettaa? Jonkin ajan kuluttua rampille saapui muitakin nuoria – vapaaehtoisesti. He harjoittelivat yhdessä, neuvoivat toisiaan, antoivat palautetta ja kannustivat. He olivat toistensa vertaisopettajia. Hieman nuoremmat kesälomalaiset tekivät samaa läheisellä trampoliinilla harjoitellessaan voltteja. Heidän mukanaan oli aikuinen, joka katsoi, että harjoittelu on turvallista ja ohjasi tarvittaessa. Kouluelämässä haaveillaan samanlaisesta toiminnasta. Niin koulussa kuin vapaa-ajalla opitaan asioita joko yhdessä vanhemman ohjauksessa tai itsenäisesti. Tärkeintä on motivaatio eli halu oppia!

Mielestäni ideaalitilanteessa vapaa-ajan oppiminen ja kouluoppiminen yhdistyisivät jatkuvaksi oppimiseksi. Taitoja ei arvotettaisi sen mukaan, ovatko ne koulussa opetettavia sisältöjä vai osaamista jollain muulla alueella. Perusopetuksessa pidetään huolta opittavien taitojen monipuolisuudesta, mutta motivaation herättämiseen ja ylläpitämiseen voisi hakea enemmän malleja vapaa-ajalta. Silloin ei monesti kiinnitetä edes huomiota oppimiseen, kun taas kouluun mennään juuri oppimista varten ja se muuttuu helposti väkinäiseksi ja arjesta irralliseksi. Näin ei tarvitse olla.

Yritetään ensi syksynä herättää mahdollisimman monessa oppilaassa se sama into, joka löytyi skeittaripojalta ja sähköpostin lähettämistä harjoittaneelta eläkeläisrouvalta. Hän on muuten todiste siitä, että oppimiselle ei ole ikärajaa. Muutetaan yhdessä oppivelvollisuuden käsite elinikäisen oppimisen oikeudeksi! Mutta ennen sitä levätään ja opitaan kaikenlaisia kesäjuttuja.