Verkkopalvelumme uudistuu
Uusi verkkopalvelumme julkaistaan 7.8.2017.
Lue lisää
Takaisin

Uusi opetussuunnitelma uudistaa myös uskonnon opetuksen

Alakoulun uuteen opetussuunnitelmaan siirryttiin syyslukukaudella 2016 ja sillä oli vaikutuksia myös uskonnon opetukseen.

Uskonnonopettaja ja yksi Sanoma Pron Aarre-sarjan tekijöistä, Titta Koivukoski, kertoo muutoksista niin oppimateriaaleissa kuin opetuksessakin.

Uuden opetussuunnitelman mukaisesti perusopetuksen uskonnon opetus on jaettu kolmeen eri sisältöosioon: suhde omaan uskontoon, uskontojen maailma sekä hyvä elämä. Kirkkotiedon ja Raamatun osuus opetuksessa vähenee. Uutena sisältönä vuosiluokille 3–6 tulee nykypäivän juutalaisuus. Opetuksessa myös korostetaan Abrahamin lasten eli juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin merkitystä eurooppalaiselle kulttuurille.

Uskonnon opetuksen yhdistäminen

Katsomusaineissa opetusta on mahdollisuus järjestää osittain yhdessä, sillä niiden opetussuunnitelmissa osa sisällöistä on yhteisiä. Yhteisiä sisältöjä ovat esimerkiksi etiikka, tunteet ja suomalainen kulttuuriperintö.

– Uuteen opetussuunnitelmaan sisältyvää Suhde omaan uskontoon -osiota ei voi yhdistää yhteiseksi oppiaineeksi kaikkien uskontokuntien välillä. Kahden muun osion sisältöjä sen sijaan on mahdollista opettaa osittain yhteisesti, Koivukoski kertoo .

Opetuksen varsinainen toteutus jää hyvin pitkälti koulujen itsensä ratkaistavaksi, ja varmasti tullaan näkemään erilaisia malleja.

Opetusryhmien yhdistämisessä on se hyöty, että se antaa oppilaille mahdollisuuden keskustella ohjatusti uskonnollisista kysymyksistä eri uskontoihin kuuluvien kanssa. Kun ryhmässä on eri katsomusaineiden oppilaita, on todennäköistä että erilaisia mielipiteitäkin on enemmän.

On tärkeää, että opetuksen yhdistäminen ei tapahdu ainoastaan rahan säästämiseksi. Muutoksen pitää tapahtua pedagogisin perustein, Koivukoski toteaa .

Yhdistetty ryhmä vaatii opettajalta tarkkuutta

Yhdistetyssä opetuksessa on hyvä muistaa, ettei lapsista tule tehdä oman uskontokuntansa edustajia. Opetusryhmässä on usein jokin uskontokunta vähemmistönä ja riskinä on, että vähemmistöön kuuluvat oppilaat joutuvat oman uskontokuntansa esittelijöiksi tai puolestapuhujiksi. Sillä, mihin uskontokuntaan oppilaat kuuluvat, ei tulisi ylipäätään olla merkitystä opetuksessa. Opettajan on tärkeää tiedostaa tämä ja se vaatii erityistä tarkkaavaisuutta ja huomiota.

Käytännössä luterilaiseen uskonnon opetukseen osallistuu jo nyt muiden uskontokuntien edustajia. Opetukseen saa vanhempien päätöksellä osallistua kuka tahansa, joten opettaja ei voi aina tietää, mihin uskontokuntaan oppilaat kuuluvat. Kunnalla ei myöskään ole velvoitetta järjestää alle kolmen oppilaan katsomusaineiden ryhmiä, jolloin oppilaat osallistuvat usein evankelisluterilaiseen uskonnon opetukseen.

Oppimateriaalit muutoksessa mukana

Suomessa uskonnon opetus ei ole ollut enää vuosikausiin tunnustuksellista. Aarre-oppimateriaalisarjassa on perehdytty uskontokuntiin neutraalisti, kantaa ottamatta. Kukin uskonto- ja kirkkokunta esitellään kirjoissa omista lähtökohdistaan, jolloin ei oikeastaan ole merkitystä sillä, opetetaanko ainetta yhdessä vai erikseen.

Opetuksessa ja oppimateriaaleissa ei opeteta uskomaan eikä oppilaille tarjota valmiita vastauksia. Oppimateriaali on pikemminkin yleissivistävää. Uskontojen rinnalle nostetaan myös uskonnottomuus. Keskustelu, kriittinen ajattelu sekä pohdiskelu ovat tärkeässä asemassa.

Aarre-oppimateriaalisarjan suunnittelussa on lähdetty siitä, että eettisten osuuksien tulee soveltua kaikille alakoulun oppilaille katsomusaineesta riippumatta.

Koivukoski toivoo, että uuden opetussuunnitelman myötä myös suurelle yleisölle avautuisi uskonnon opetuksen luonne:

– Uskonnon opetuksessa ei tarjota valmiita vastauksia vaan oppilaita opetetaan ajattelemaan omilla aivoillaan. Heille tarjotaan erilaisia näkemyksiä ja vaihtoehtoja. Niistä jokainen voi löytää oman tiensä – tai olla löytämättä.


Tutustu Aarre-sarjaan >