Takaisin

Oppiminen ei rajoitu aikaan tai paikkaan

Uudessa opetussuunnitelmassa painotetaan niin luokkahuoneen ulkopuolella tapahtuvaa oppimista kuin useita aineita samaan aikaan sivuavaa ilmiöoppimista.

Kysyimme Arabian peruskoulun apulaisrehtorina ja yläkoulun aineenopettajana toimivalta Marjo Virolaiselta, miten hän käsittää kaikkialla tapahtuvan oppimisen.

Koulu ei ole erillinen saareke

Virolainen toimii yläkoulun historian, yhteiskuntaopin ja uskonnon opettajana ja kokee, että moni uuden opetussuunnitelman mukainen asia olisi pitänyt olla opetuksessa mukana jo pitkään.

– Kun näin uuden opetussuunnitelman ensimmäistä kertaa, olin mielissäni sen periaatteista ja yleisistä linjoista. Kaikkialla tapahtuva oppiminen on ollut automaattinen lähtökohta omassa opetuksessani, kertoo Virolainen.

Virolainen korostaa, ettei koulu ole erillinen saareke, päinvastoin: koulussa opitaan asioita, joita tarvitaan jokapäiväisessä elämässä. Opetuksessa olisi tarkoitus rakentaa siltaa koulu- ja arkimaailman välille.

– Tämä on ehkä klisee, mutta kenenkään ei pitäisi opiskella ainoastaan koetta ja numeroa varten, vaan oikeaa elämää varten, täsmentää Virolainen.

Oppilaiden oma maailma mukana opetuksessa

Historian ja yhteiskuntaopin tunneilla pohditaan Virolaisen johdolla historiallisia tapahtumia ja niiden merkitystä nykypäivässä. Hän opettaa ajattelumalleja, joita voi hyödyntää myös oppilaan omassa maailmassa ja elämässä.

Oppilaiden maailma tuodaan Virolaisen oppitunneille mukaan erilaisten medioiden, kuten tv:n, elokuvien ja pelien kautta. Virolaisen mielestä on tärkeää, että opetus ei vähättele tai sulje pois oppilaille tärkeitä ja merkityksellisiä asioita. Hyvänä esimerkkinä hän mainitsee historialliset elokuvat ja sarjat.

– Elokuvia katsoessaan oppilaat joutuvat pohdiskelemaan muun muassa sitä, mikä osa käsikirjoituksesta on todellista ja mikä fiktiivistä, sanoo Virolainen. – Lähdekritiikki on mielestäni historian opetuksen kulmakivi, ja sitä voi opetella vaikkapa juuri elokuvien kautta.

Menneisyyden ilmiöistä nykypäivään

Lähdekritiikkiä tarvitsee historian opetuksessa kauttaaltaan. Esimerkkinä Virolainen mainitsee luolamaalaukset: kuka ne on maalannut ja miksi juuri sellaisiksi? Ovatko ne luotettavia, mikä on ollut niiden tekijän motiivi?

– On tärkeää pohdiskella ajatusta ihmisen tuotoksien taustalla, olivatpa ne sitten taidetta tai tekstiä, toteaa Virolainen. – Esimerkiksi 1900-luvun historia on täynnä propagandaa, kuten fasistisia näkemyksiä, Virolainen lisää.

Historia onkin hyvä väylä pohtia nykypäivää ja esimerkiksi sitä, miten kuvat voivat valehdella tai kuinka luotettavia valtiomiesten puheet ovat.

– Viime aikoina Donald Trump ja Yhdysvaltojen vaalit ovat puhuttaneet oppilaitakin paljon, kertoo Virolainen. – Oppimisen ydintä on tuoda mukaan ajankohtaiset teemat. Minua ei haittaa, vaikka tunnin aihe olisi ollut alun perin Lapuan liike. Tavoitteet eivät ole kytkettyjä silppusisältöön, vaan ajattelun taitoon ja asioiden yhdistelyyn, painottaa Virolainen.

Digitaalisuus vs. läsnäolo

Virolainen on pannut oppituntiensa lomassa merkille, että nuoret pitävät keskustelusta aikuisella tasolla ja siitä, että heitä kuunnellaan. Asioita mietitään usein ryhmissä, ja keskustelut saavat polveilla rauhassa.

– Digitaalisuus puhuttaa paljon, eikä se ole mielestäni ollenkaan huono asia, Virolainen mainitsee. – Opetuksessani haluan kuitenkin digitaalisuuden rinnalla säilyttää henkilökohtaisen kohtaamisen ja keskustelun. Näitä taitoja ei opi itsekseen digitaalisilla laitteilla puuhastellessa.

Opetukseen sisältyy paljon tiedonhakutehtäviä, mutta Virolainen korostaa, ettei tehtävissä kuitenkaan opeteta taitoa purkaa ja käsitellä löytynyttä tietoa. Juuri sen takia on tärkeää keskustella oppilaiden kanssa siitä, minkälaisia ajatuksia tehtävät herättävät ja miten itse kukin asioita tulkitsee.

Oppiminen ei rajoitu luokkahuoneeseen

Virolaiselle luokkahuone merkitsee käytännön tilaa ja paikkaa, jossa kokoonnutaan yhteen. Oppiminen ei ole hänen mielestään kuitenkaan tilaan rajoitettua.

– Ajatus siitä, että oppilas tekee jotain pulpetissa, on vähän vanhentunut. Oppilaani saavat liikkua käytävillä ja ryhmittyä vapaasti, kertoo Virolainen.

Opetuksen lomassa suunnataan myös koulun ulkopuolelle. Kaikki retket eivät aina ole suunniteltuja, vaan idea voi syntyä opetuksen aikana. Uutiset ja ulkomaailma ovat myös läsnä luokkahuoneessa, koska tietoa voi hakea yhdessä netistä.

Virolainen kertoo, että Arabian peruskouluun on ollut suhteellisen helppo saada vierailevia asiantuntijoita. Hänen mielestään ulkopuoliset tahot ovat viime aikoina aktivoituneet ottamaan yhteyttä kouluun.

– On hienoa, kun esimerkiksi maanpuolustuksesta kertoo ammattisotilas tutun opettajan sijaan, innostuu Virolainen.

Ilmiöjaksot sekä innostavat että pelottavat

Ilmiöpohjainen opiskelu tarkoittaa oppilaille usein enemmän valinnan mahdollisuuksia. Virolaisen tunneilla oppilailla on toisinaan mahdollisuus valita itse, tehdäänkö aineesta esimerkiksi essee perinteisen kokeen sijaan. Myös erilaiset projektityöt ovat mahdollisia.

Ilmiöpohjaisessa opetuksessa ainerajaus ei ole tärkeää, vaan kyseinen aihepiiri saattaa hyvinkin sivuta useita aineita samaan aikaan.

– Olemme tehneet fysiikan ja yhteiskuntaopin parissa todella hyviä kokeiluja, joiden pohjalta jatkamme ideointia, lisää Virolainen.

Virolainen on huomannut, etteivät kaikki oppilaat ilahdu valinnan mahdollisuudesta. Monia nuoria motivoi arvosana, arvostus ja koulupaikka, ei niinkään oppiminen tiedon vuoksi. Aluksi ilmiöjaksot saattavat innostaa, mutta suuri työmäärä pelottaa.

– Kyllähän monia aikuisiakin motivoi työssä palkkaus, joten ei ennakkoluuloja voi murrosikäisten kohdalla paheksua, toteaa Virolainen.

Lopuksi Virolainen haluaa vielä lisätä, ettei oppiminen suinkaan tähänkään asti ole ollut huonoa.

– Opettajat voivat olla ylpeitä omasta ja oppilaidensa työstä, kehuu Virolainen. – Kun on vahva ulkoinen motivaatio, sisäinen syntyy siihen rinnalle. Ja oppiminen jatkuu varmasti luokkahuoneen ulkopuolella.

Marjo Virolainen on yksi Sanoma Pron Taitaja-sarjan tekijöistä.